

» Etusivulle
Tervetuloa tutustumaan ikäihmisille suunnattuihin konsertteihin!
Olen esiintynyt ikäihmisille jo yli 25 vuotta, joten kokemusta ja ohjelmistoa on kertynyt hyvin paljon. Tässä alla muutamia valmiita konsertteja, raikkaita kokonaisuuksia, joissa vuorottelevat säveltämäni laulut ja tutut yhteislaulut. Laadin mielelläni myös pienimuotoisen konsertin juuri tiettyyn tilaisuuteen, esimerkiksi syntymäpäiville tai palvelutalon tai yhdistyksen tilaisuuksiin. Näiden ohella myös muut aikuisille suunnatut konsertit sopivat esitettäväksi vanhemmallekin väestölle.
-- Konserttien kesto on n. 45 min, tai erikseen sovittaessa 60 min.
•Lauluja ystävyydestä ja rakkaudesta
Tässä konsertissa kuullaan lempeitä lauluja rakkaudesta luontoon, elämään, itseen sekä tietysti toiseen ihmiseen. Myös ystävyydestä kertovia lauluja on mukana. Leenan omien laulujen lisäksi lauletaan yhdessä tuttuja lauluja kuten Nocturne, Tipi-tii, Ystävän laulu, Maailma on kaunis.
• Luonto antaa voimaa
Suomen upea luonto antaa voimaa, ja neljä vuodenaikaa ulkoista vaihtelua elämään. Vaikka itse ei enää pääsisi niin usein ulos kuin haluaisi, laulujen kautta voi luontoon matkata ja aistia tutut luonnon ihmeet. Yhteislauluna mm. Kulkuri ja joutsen, Rakovalkealla ja Rantakoivu. Osa lauluista vaihtuu vuodenaikojen mukaan. Erityisesti on pidetty Leenan omasta laulusta Tuuli, tuli, maa, vesi, ilma ja sen voi kuulla myös YouTubessa.
•Tuuli hiljaa henkäilee
Konsertti sisältää keväisiä ja kesäisiä tuttuja yhteislauluja, sekä Leenan omia sävellyksiä. Mukana on myös Eeva Heilalan ihmisläheisiä ja luonnonkulun iloista kertovia runoja. Yhteislauluina mm. Peipon pesä, Nuoruustango, Pieni polku, Kun taas on aika auringon.
•Lämmintä iloa syksyyn
Hempeän rempseä konsertti, jossa mukana niin tuttuja syksyisiä lauluja kuin jotain aivan uutta. Lauluja rakkaudesta, maailmanmenosta ja poiketaanpa välillä myös Mörri-Möykyn kololle. Yhteislauluina mm. Kuolleet lehdet, Syyslaulu ja Romanssi.
•Joulun aikaan
Tunnelmallinen, iloinen ja kaunis kokonaisuus, joka koostuu rakkaimmista joululauluista, Leenan säveltämistä uusista joululauluista sekä tutuista laululeikeistä. Kodin tunnelmaa, leikin iloa ja joulun rauhaa. Konsertti sisältää myös yhteislauluja ja laululeikkejä.
•
Yksi konsertti pidettynä Keski-Suomessa maksaa laskutettuna 450 €. Kaksi konserttia samana päivänä samalla paikkakunnalla yhteensä 650 €, useammasta neuvotellaan erikseen.
Yli 150 km etäisyydelle Jyväskylästä hintaan tulee max. 100 € lisää.
Päivän konserteista toinen voi olla myös lapsille, koululaisille tai aikuisille. (Hinnat alv 0 %. Arvonlisäveroa ei lisätä hintoihin.)
Katso lisää: Trubaduuri kuntaan.